Joten nyt olen siis päässyt turvallisesti Asahikawaan. Lento laskeutui eilen ja nyt ollaan siis vietetty muutama päivä suhteellisen nosmaaleissa merkeissä.
Ensimmäiset kaksi päivää olimme siis orientaatioleirillä. Ja niin kuin olettaa saattaa ongelmia oli matkalla enemmän kuin yksi. Ensin lentokoneessa ja sitten vielä paikanpäälläkin. Milloin lappuihin oli kirjoitettu kansallisuus väärin (kuulakärkikynällä tottakai) ja milloin minut meinattiin majoittaa samaan huoneeseen kahden ranskalaisen pojan kanssa. Mutta kaikesta selvittiin ja nyt ollaan sitten vihdoin ja viimein määränpäässä ^^
Orientaatio leirillä ei juurikaan tapahtunut mitään erityistä. Kerrotiin paljon sitä asiaa, jota meille on kerrottu siitä asti kun päätimme lähteä vaihto-oppilaiksi ja tietenkin tavattiin paljon uusia ihmisiä, aksentteja ja kansallisuuksia. Eli oikeastaan oikein mukavat kaksi päivää. Varsinkin kun kaikki puhuivat englantia ja kaiken sanottavan sai sanottua ^^
Mutta nyt siis olen Asahikawan laitamilla. Jokseenkin outoa, koska en oikeastaan puhu japania, mutta kaikki ympärilläni puhuvat. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki ovat olleet ystävällisiä ja yrittäneet saada asiansa läpi japanin ja huonon englannin välityksellä.
Tänään isäntäperheeni vei minut Asahikawan kirjakauppaan. Jotenkin oletin näkeväni "Suomalaisen Kirjakaupan". kolmea erilaista kynää kahta vihkoa ja muutama pokkari. Mutta lopulta päästyämme paikanpäälle minua kohtasi pienimuotoinen yllätys... Tuo "kirjakauppa" oli vähintäänkin 6 Jumbon Suomalaisen kokoinen ja täynnä mitä erilaisimpia tuotteita kirjoista Totoro pehmoleluihin... Luultavasti hymyilin kuin mikäkin vähäjärkinen kävellessäni ympäri sitä kauppaa. Kun en muutenkin herättäisi tarpeeksi huomiota... Luulen, että en taida tulla täältä enää ikinä takaisin tuppukylä Helsinkiin tai mikä parempaa Vantaalle ^^
Vähän tämä jäi pintapuoliseksi, mutta pitää varmaankin lähteä nyt että ehdin kylpyyn vielä kun vesi on lämmintä ^^
~ Veera ^^
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
The phase when you don't believe it anymore
Kai minkin pitää sitten aloittaa tämä blogi kun vihdoinkin on tässä edes pieni hengähdystauko (kello 7.24 aamulla ennen kouluun lähtöä).
Eilen sain iloisen yllätyksen keskustellessani erään ystäväni äidin kanssa. Yleensä kun sanon, että olen lähdössä Japaniin vaihtoon ensimmäinen lause jonka usein kuulen toisen suusta on "Wau, miten oikein uskallat lähteä niin kauas niin pitkäksi aikaa". Ja mitä siihen voi muka vastata? Jonka jälkeen tietenkin tulee esiin se, etten osaa japanin kielestä kuin alkeet. Ja siihen vastaus on yleensä "Miten selviät Japanissa jos et edes osaa Japania?" Ja siihen olen usein antanut vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "No toivottavasti selviän". Mutta eilen keskustellessani ystäväni äidin kanssa hänen ensimmäinen kommenttinsa oli "Wau, se on varmasti tosi siistiä" (tai jotain siihen suuntaan). Kerrankin sain vastauksen, joka antoi ymmärtää, että siitä tulee varmasti mahtava vuosi. Ja sen jälkeen kun tuli ilmi, että en osaa Japania hän vain totesi, että "Siellähän sitä oppii". Ei kyseenalaistusta siitä kuinka aion selvitä, vain yksinkertainen toteamus siitä, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin oppia. En ole oikein varma miksi, mutta jotenkin se oli juuri sitä mitä halusin kuulla kaikkien niiden epäilysten jälkeen (jotka tietysti pyörivät myös minun mielessäni). Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen keskustelu, jossa joku on ollut sitä mieltä, että siitä tulee varmasti mahtava vuosi ja opin varmasti japania, mutta (johtuen varmastikin siitä, että lähtöpäivä alkaa lähestyä) tuo oli ensimmäinen keskustelu, jonka jälkeen olin varma siitä, että ensi vuodesta tulee paras vuosi ikinä. ^^
Tiistaina heräsin siihen todellisuuten, että minulla on todellakin enää kaksi viikkoa lähtöön (kiitos Emma ja facebook). Ensimmäinen reaktioni oli että "Eihän ole! Vielähän tässä on aikaa, kun ei minulla ole edes matkalaukkua vielä". Ja sitten tietenkin avasin kalenterin ja totesin, että lähtöön on tasan kaksi viikoa.
Olen tällä hetkellä kuullut sen kaikilta. Ystäviltä, sukulaisilta ja facebookilta. "Sun lähtöhän on jo kahden viikon päästä" "Kahden viikon päästä olet jo Japanissa" ja niin edespäin. Mutta minä en vieläkään usko sitä. Eihän siihen voi olla vain kahta viikkoa. Sehän tarkoittaa sitä, että minulla olisi kaikki kokeet ensi viikolla. Ja olen yrittänyt kertoa itselleni, että "Kyllä Veera, sinulla on kaksi viikkoa lähtöön. Sinulla on kokeet ensi viikolla ja niistä on pakko päästä läpi." Mutta olen aika lahjakas jättämään tuon viisaan puolen itsestäni huomiotta. Mutta kai sitä pikku hiljaa alkaa tajuamaan, että kohta on lähtöpäivä (toivottavasti viimeistään 19. päivä) ^^
Ja no jos jotain siitä paikasta, jonne olen lähdössä. Olen siis lähdössä Japanin pohjoissaarelle Hokkaidolle. Siellä on kaupunki nimeltä Asahikawa (joka on Hokkaidon toiseksi suurin kaupunki Sapporon jälkeen) ja minun isäntäperheeni asuu noin 10 kilometriä Asahikawasta johonkin suuntaan. Löysin paikan kerran kartalta, mutta google maps ei kä muutkaan karttaohjelmat tunnista tuota romanjeilla kirjoittettua osoitetta, joten tarkan paikan etsiminen oli hiukan tuskaista. Mutta löysin kerran oikean paikan (ja hävitin sen) joten tiedän suurinpiirtein mihin suuntaan olen matkalla ^^
Tuolla perheessä on siis kaksi lasta, äiti ja isä. Lapset ovat minua jonkin verran nuorempia. Mutta vaihdan ilmeisesti perhettä matkan varrella. En nyt muistä missä kuussa, mutta sekin lukee jossain lomakkeissa. Olisikohan se niin, että olisin heidän kanssaan neljä kuukautta ja vaihtaisin sitten perhettä. En ole aivan varma. Ja ilmeisesti pääsen joksikin aikaa myös AFS:n Asahikawan piirin varapuheenjohtajan perheeseen joksikin aikaa matkan alussa, koska oma hostperheeni on matkoilla. Joten einakin tulee erilaiset perheet tutuiksi ^^
Sitten jos palaan vielä lopuksi nykyhetkeen täällä Suomen maaperällä... Pikkuhiljaa alkaa iskeä paniikki siitä, että miten ehdin saada kaikki asiat järjestykseen ennen lähtöä. Minulla on kaksi viikkoa aikaa ja lähes kaikki kurssi työt ja tehtävät tekemättä. En ole lukenut kokeisiin enkä mitään muutakaan. Ajattelin saavani tehtyä edes osan tehtävistä hiihtolomalla, mutta eihän siitä mitään tullut. En ehtinyt saada edes tehtävän antoja hiihtolomaan mennessä. Joten nyt pitää sovittaa kaikki koulujutut näihin vajaaseen kahteen viikkoon. Ja silti pitäisi säästää aikaa kavereiden näkemiselle ja muulle elämiselle... Mutta ei kai sen pitäisi olla uusi asia, että koulu olettaa ettei lukiolaisella ole muuta elämää?
~Veera ^^
Eilen sain iloisen yllätyksen keskustellessani erään ystäväni äidin kanssa. Yleensä kun sanon, että olen lähdössä Japaniin vaihtoon ensimmäinen lause jonka usein kuulen toisen suusta on "Wau, miten oikein uskallat lähteä niin kauas niin pitkäksi aikaa". Ja mitä siihen voi muka vastata? Jonka jälkeen tietenkin tulee esiin se, etten osaa japanin kielestä kuin alkeet. Ja siihen vastaus on yleensä "Miten selviät Japanissa jos et edes osaa Japania?" Ja siihen olen usein antanut vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "No toivottavasti selviän". Mutta eilen keskustellessani ystäväni äidin kanssa hänen ensimmäinen kommenttinsa oli "Wau, se on varmasti tosi siistiä" (tai jotain siihen suuntaan). Kerrankin sain vastauksen, joka antoi ymmärtää, että siitä tulee varmasti mahtava vuosi. Ja sen jälkeen kun tuli ilmi, että en osaa Japania hän vain totesi, että "Siellähän sitä oppii". Ei kyseenalaistusta siitä kuinka aion selvitä, vain yksinkertainen toteamus siitä, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin oppia. En ole oikein varma miksi, mutta jotenkin se oli juuri sitä mitä halusin kuulla kaikkien niiden epäilysten jälkeen (jotka tietysti pyörivät myös minun mielessäni). Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen keskustelu, jossa joku on ollut sitä mieltä, että siitä tulee varmasti mahtava vuosi ja opin varmasti japania, mutta (johtuen varmastikin siitä, että lähtöpäivä alkaa lähestyä) tuo oli ensimmäinen keskustelu, jonka jälkeen olin varma siitä, että ensi vuodesta tulee paras vuosi ikinä. ^^
Tiistaina heräsin siihen todellisuuten, että minulla on todellakin enää kaksi viikkoa lähtöön (kiitos Emma ja facebook). Ensimmäinen reaktioni oli että "Eihän ole! Vielähän tässä on aikaa, kun ei minulla ole edes matkalaukkua vielä". Ja sitten tietenkin avasin kalenterin ja totesin, että lähtöön on tasan kaksi viikoa.
Olen tällä hetkellä kuullut sen kaikilta. Ystäviltä, sukulaisilta ja facebookilta. "Sun lähtöhän on jo kahden viikon päästä" "Kahden viikon päästä olet jo Japanissa" ja niin edespäin. Mutta minä en vieläkään usko sitä. Eihän siihen voi olla vain kahta viikkoa. Sehän tarkoittaa sitä, että minulla olisi kaikki kokeet ensi viikolla. Ja olen yrittänyt kertoa itselleni, että "Kyllä Veera, sinulla on kaksi viikkoa lähtöön. Sinulla on kokeet ensi viikolla ja niistä on pakko päästä läpi." Mutta olen aika lahjakas jättämään tuon viisaan puolen itsestäni huomiotta. Mutta kai sitä pikku hiljaa alkaa tajuamaan, että kohta on lähtöpäivä (toivottavasti viimeistään 19. päivä) ^^
Ja no jos jotain siitä paikasta, jonne olen lähdössä. Olen siis lähdössä Japanin pohjoissaarelle Hokkaidolle. Siellä on kaupunki nimeltä Asahikawa (joka on Hokkaidon toiseksi suurin kaupunki Sapporon jälkeen) ja minun isäntäperheeni asuu noin 10 kilometriä Asahikawasta johonkin suuntaan. Löysin paikan kerran kartalta, mutta google maps ei kä muutkaan karttaohjelmat tunnista tuota romanjeilla kirjoittettua osoitetta, joten tarkan paikan etsiminen oli hiukan tuskaista. Mutta löysin kerran oikean paikan (ja hävitin sen) joten tiedän suurinpiirtein mihin suuntaan olen matkalla ^^
Tuolla perheessä on siis kaksi lasta, äiti ja isä. Lapset ovat minua jonkin verran nuorempia. Mutta vaihdan ilmeisesti perhettä matkan varrella. En nyt muistä missä kuussa, mutta sekin lukee jossain lomakkeissa. Olisikohan se niin, että olisin heidän kanssaan neljä kuukautta ja vaihtaisin sitten perhettä. En ole aivan varma. Ja ilmeisesti pääsen joksikin aikaa myös AFS:n Asahikawan piirin varapuheenjohtajan perheeseen joksikin aikaa matkan alussa, koska oma hostperheeni on matkoilla. Joten einakin tulee erilaiset perheet tutuiksi ^^
Sitten jos palaan vielä lopuksi nykyhetkeen täällä Suomen maaperällä... Pikkuhiljaa alkaa iskeä paniikki siitä, että miten ehdin saada kaikki asiat järjestykseen ennen lähtöä. Minulla on kaksi viikkoa aikaa ja lähes kaikki kurssi työt ja tehtävät tekemättä. En ole lukenut kokeisiin enkä mitään muutakaan. Ajattelin saavani tehtyä edes osan tehtävistä hiihtolomalla, mutta eihän siitä mitään tullut. En ehtinyt saada edes tehtävän antoja hiihtolomaan mennessä. Joten nyt pitää sovittaa kaikki koulujutut näihin vajaaseen kahteen viikkoon. Ja silti pitäisi säästää aikaa kavereiden näkemiselle ja muulle elämiselle... Mutta ei kai sen pitäisi olla uusi asia, että koulu olettaa ettei lukiolaisella ole muuta elämää?
~Veera ^^
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)