Kyllä täällä vielä hengissä ollaan

Okei. Eli siitä taitaa olla pieni ikuisuus kun olen viimeksi päivitellyt tätäkin blogia. Tässä on jotenkin ollut kaiken laista tekosyytä sille miksi en ole tänne kirjpitellut mutta kai  sen voin rehellisesti todeta että ei ole huvittanut.

Taidan tehdä tästä vähän erilaisen kuin muista postauksista kun asiaa kuitenkin on jonkun verran...
Laitan tänne siis alaotsikkojen alle näitä juttuja ja taitaa tälläkertaa mennä tämä vähän kuvapainotteiseksi kun ei suomenkieli enää multa oikeen luonnistu.

KOULUN FESTIVAALI 5.7-7.7.
Juu eli meillä oli koululla festivaali. En oikein tiedä miten se pitäisi suomen kielelle kääntää kun tuo kuulostaa vähän oudolta. Mutta ajatuksena siis siellä oli erilaiset pajat ja ruoka. Kaikki luokat oli tehnyt jotain ruokaa/makeisia, jota ne sitten myi pihalla pienissä kojuissa. Sen lisäksi oli vielä ykkösten perinteiset japanilaiset tanssit, kolmosten teemaan keskittyneet jotkut kierto systeemit (en oikeen osaa sanoa mitä ne oikeestaan oli) ja sitten eri koulun klubien (en osaa suomentaa, koulun jälkeiset harrastus systemit) ylläpitämät muut aktiviteetit, kuten teeseremonia, jossa mä kävin tappamassa mun jalkoja.

Puolet luokan tytöistä perjantaisen tanssiesityksen jäljiltä.

Meidän "ruokamme" oli siis chocobananas, eli suklaalla kuorutettuja banaaneja.

Ja jos kylttiä yrittäisi jotenkin suomentaa niin kai se kertoisi jotain sellasta, kun Take-chanin (meidän opettaja kuvassa oikealla) sellaiset hiukan suklaiset banaanit returns. (Chokotto Take-chan sonna banana Returns)

Sellaista siis. Oli oikein mukavat kolme päivää, Ja oikeastaan koko festivaalia edeltävä viikko oli suhteellisen onnistunut. Kyseistä tapahtumaa suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Viimeinen viikko ennen festivaalia kului suhteellisen paljon koulun merkeissä. Joka päivä herätys tavalliseen tapaan 5.40, päivä aloitettiin opiskelulla ja päätettiin festivaalien järjestelyllä ja kotiin pääsin yleensä siinä 20.45 aikaan. Että suhteellisen raskaita päiviä. Ja luultavasti jokainen suomalainen koulua käyvä henkilö saa tässä vaiheessa sydän kohtauksen, kun kerron, että tuo viikko oli koko täällä oloni aikana (tähän asti) hauskin viikko, vaikka lähes koko aika menikin koulussa. Eli hauskaa oli vaikka olinkin ihan kuollut tuon viikon jälkeen.

SEILAILUA 13.7 ja 21.7

Ollaan siis nyt muutaman kerran käyty host isän, pikkusiskon ja veljen kanssa seilailemassa. Ensimmäinen kerta oli pyhitetty kalastamiselle. En oikeastaan tiedä, missä tuona päivänä oltiin, mutta jossain merellä. Siellä oli iso paatti, johon lastautu porukkaa neljäksi tunniksi heittelemään virveleitään. Ja niin kuin varmaan monet tietävät minun rakkaudesta kalastamiseen niin oli suhteellisen kauhea kokemus aika ajoin. (Jos joku ei tiedä, niin en ole kalastuksen suurin ystävä) Onneksi kalaonneni ei ole pahemmin parantunut Suomen rajojen ulkopuolelle päästyäkään, joten ei kovin montaa rääpälettä tarvinnut koukuista irrottaa. Suhteellisen suuri osa minun ajasta meni horisontin tuijotteluun ja katselemaan kun muut nosti kaloja veneeseen. Eli suhteellisen leppoisaa.

Toinen retki sitten tehtiin Otaruun ilman tätä kalojen narraus operaatiota. Sillä retkellä myös kulkupeli oli jokseenkin eri. Sillä kertaa pääsimme kokeilemaan pienehköä jahtia (en tiedä onko oikea termi... Ehkä?). Se oli suhteellisen mukavaa. Istuskella pienessä purkissa joka liikkuu yhtä nopeasti kuin soutuvene... Mutta maisemat oli kyllä nätit!

FUJII UL CAMP 30.7-2.8

Eli siis kävimme kaikkien Asahikawan ja Sapporon vaihtareiden kanssa Asahikawan tyttölukion Fujiin järjestämällä leirillä. Leiri oli nelipäiväinen englanti leiri. Tarkoituksena oli puhua pelkkää englantia. Niin vaihto-oppilaat kuin japanilaiset opiskelijatkin. Ja tuon säännön takia varsinkin ykkösluokkalaisten kanssa tuppasi olemaan suhteellisen sanatonta keskustelua, kun eivät englantia juurikaan puhuneet. Mutta mikäs siinä.

Eli siis mukavat neljäpäivää mukavassa seurassa. Joskin japanilaisten säännöt ovat turhan tiukkoja. Älkää tehkö sitä, älkääkä tätä ja sitten kaikki tekee niin kuin käsketään. Hiukan erimeininki kuin suomessa. Mutta kai siihen olisi jo pitänyt tottua? Mutta enpä ole. Yksi asia, jota tulen aina arvostamaan Suomessa on se sääntöjen ei niin tunnollinen noudattaminen.

Mutta nyt menen kyllä nukkumaan, että saan itsei ylös huomenna kello 5.40.

Jatkan tästä sitten huomenna tai viikonlopun puolella.

Nyt ainakin sain jotain elämää tänne, että tiedätte etten mä ole tänne ihan vielä kuollut ^^

~Veera