Ja sen voin ylpeänä todeta, että olen tähän asti onnistunut pääsemään kouluun joka päivä täysin oikeaan aikaan ja yleensä jopa puoli tuntia ajoissa. Joka päivä olen saanut raahauduttua ylös sängysstä 5:40 ja lähdettyä kouluun. Ensimmäistä kertaa mutka tuli koulumatkaan tänä maanantaina, kun ensimmäistä kertaa päätin mennä 7:17 bussilla 6:52 bussin sijaan. Tuo jälkimmäinen bussi on oikein hyvä valinta koulumatkalle ja yleisesti ehdin sillä ihan hyvin kouluun. Mutta tuona päivänä vaihtaessani bussia satuinkin sitten astumaan väärään bussiin. Huomasin bussin kääntyvän väärään suuntaan risteyksestä ja jäin siitä pois, mutta tietenkin bussit joilla pääsen kouluun ehtivät molemmat mennä nenäni edestä, kun juoksin bussipysäkille. Joten minulle jäi vaihtoehdoksi lähteä puolijuoksua kohti kilometrin päässä sijaitsevaa koulua. Ja ihan tiedoksi vaan suomalaista koulua käyville nuorille, että täällä sitä osataan varmistaa, etteivät oppilaat tule myöhässä tunnille, sillä kun minä minuuttia ennen tunnin alkua pääsin koulun ovista sisään huomasin opettajan sulkevan koulun ulko-ovia perässäni. En sitten tiedä, mitä pitää tehdä jos sinulla on oikeasti syy olla myöhässä... Varmaankin madella opettajan huoneeseen ja kertoa kuinka pahoillaan olet siitä, että sinulla oli hammaslääkäri? Mutta sitä en sentään joutunut tekemään. Vaikka luokan valvojalle jouduinkin selvittämään, miksi en ollut omalla paikallani istumassa, kun kello soi.
Sellaista siis tällä kertaa.
~Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti