Iso kaupunki ja pienet ihmiset

Nyt täällä on siis oltu kaksi viikkoa? Ei edes sitä. Ja silti tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä ikuisuuden.

Nyt olen saanut nuo kuvat vihdoin siirrettyä koneelle joten kai niitä voisi tännekin lisäillä. Tuo kuva on otettu Tokiosta meidän hotellimme ulkopuolelta. Nyt enää odotellaan sitä vaihetta, kun täälläkin alkaa näyttää tuolta. Siihen voi kyllä mennä pieni hetki, koska ainakin toistaiseksi lunta on vielä metritolkulla maassa ^^

Mutta niin kuin jotkut varmasti jo tietävätkin olen ollut viimeiset kuusi päivää toisessa perheessä erään AFS:n työntekijän luona. Ja voin luvata, että nuo kuusi päivää ovat olleet kovin mielenkiinotisia. Nimittäin nainen, jonka luona asuin ei puhunut lainkaan englantia. Tai oikeastaan en ole aivan varma eikö hän vain halunnut puhua englantia, vai eikö hän oikeasti osannut. Mutta luulen jälkimmäisen vaihtoehdon olevan oikea.

Viimeiset kuusi päivää minua on riepotettu ties missä. Juuri koskaan en ole ollut aivan varma mihin olemme olleet matkalla ja kyllä sitä on kaikkialle päädyttykin. Olen kiertänyt muunmuassa Asahikawan eläintarhan, Asahikawan suurimman ostoskeskuksen (ja uskokaa huviksenne, että ei ole mikään kämänen Kamppi tai Foorum) sekä paikallisen "Heurekan" (jonne päädyin täysin vahingossa. Ilmeisesti minulta oli kysytty haluanko lähteä sinne ja tapani mukaan hymyilin ja totesin että "hai" jonka jälkeen löysin itseni seisomasta rakennuksen edessä, jossa luki "Asahikawa Science Center")

Toissa päivänä päädyin myös Japanilaiseen "kylpylään". Minulle kerrottiin, että olemme menossa "onsenille" ja jokseenkin kuvittelin, että menemme Asahikawan rajojen sisälle, mutta ilmeisesti olin väärässä. Matkustimme bussilla puolitoistatuntia "onsen kylään". Ihmettelin itsekseni, että miten kukaan viitsii matkustaa puolitoista tuntia jonnekin josta pitää tulla samana päivänä takaisin. Ja olin taas väärässä. Joku oli ehkä kertonut minulle (en voi olla aivan varma) että jäisimme sinne yöksi. Siinähän sitten kun olin jättänyt kaiken kotiin paitsi pyyhkeen ja lompakon...

Täällä ollessani olen myös saanut osuuteni joskus jopa super hyvästä ruoasta. Kuvittelin tänne lähtiessäni, ettei tästä tule mitään, koska en tykkää japanilaisesta ruoasta. Mutta loppujen lopuksi ruoka on ollut toistaiseksi siedettävää, yleensä jopa hyvää. Ainoa ruoka (toistaiseksi), jota en tämän vuoden jälkeen halua enää koskaan nähdä on misokeitto. Merilevä ei tosiaankaan ole minun juttu ja viime viikolla sain sitten osakseni misokeittoa, jossa merilevä oli jauhettu sellaiseksi mukavaksi liejuksi ja sen lisäksi siellä oli sieniä. Siinä oli ensimmäinen kerta, kun minun teki todella mieli sanoa, että en syö. Mutta söin kuitenkin. Enkä kuollut. Vaikka lähellä olikin ^^

Täällä ollessani olen saanut myös kokea japanilaisten taipumuksen ottaa kuvia kaikesta. Ylhäällä olevassa kuvassa on Hiroma-san, jonka luona olen viettänyt viimaiset kuusi päivää ja tällä hetkellä hänen Facebookissaan on enemmän kuvia minusta kuin minulla itselläni... Missä tahansa olimmekaan aina hänellä oli kamera kädessä ja "Beera, Beera. Sashin!" (suomennettuna "Veera, Veera. Kuva") Ja kai siihen alkaa pikkuhiljaa tottumaan.

Siinä on muutama kuva myös sieltä Onsen kylästä ^^

Tuossa "väliaikais perheessä", jossa olin viimeviikolla asui myös isovanhemmat saman katon alla. He puhuivat tietenkin pelkkää japania, joten en juurikaan ymmärtänyt, mitä he puhuivat, mutta kerran lähtiessämme ravintolaan kuuntelin isoäidin puhuvan. Olen tänä lyhyenä aikana tottunut tunnistamaan sanat, jotka viittaavat siihen, että minusta puhutaan. Ja tuolloin puhuttiin minusta. En ymmärtänyt isoäidin puheesta mitään muuta kuin miljoonaan kertaan toistuvan sanan "õkii". Sana tarkoittaa isoa. En ole aivan varma sen käyttötarkoituksesta, mutta ainakin sitä voidaan käyttää esimerkiksi huoneesta, joka on suuri. Että kaikki te jotka luulette että minä olen lyhyt tai pieni niin tässä on teille toinen mielipide. (Ja ei minulla ei ollut korkokenkiä jalassa)

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tältä kertaa ^^
Anteeksi tuo kielien sekoittaminen keskenään mutta jokseenkin on hankala pysyä yhdessä kielessä kun täällä tottuu käyttämään kolmea ^^

Kiitos ja kumarrus ^^
Veera