Muutosta kerrakseen

Unohdin erään asian viimekertaisesta postauksesta. Jotkut voivat ajatella sen olevan pikku juttu mutta kukaan, joka tuntee minua yhtään paremmin voi todetta ettei se ole. Minä nimittäin kävin karaokessa. Ja ei, minua ei pakotettu sinne enkä joutunut sinne "kielimuurin" takia vahingossa. Minulta kysyttiin selkeällä englanninkielellä haluanko lähteä karaokeen ja minä suostuin... Ja minä lauloin kokonaisen yhden biisin ^^ Mutta jos tässä ei ollut tärpeeksi kyseenalaistamaan mielenterveyttäni niin toissapäivänä kävin uudelleen karaokessa. Ja ensimmäisellä kerralla olimme karaokessa kahden amerikkalaisen vaihto-oppilaan kanssa jotka lähtevät muutaman kuukauden päästä kotiin, mutta toissapäivänä meitä oli 6. Amerikkalaiset tytöt kaksi AFS vaihtaria ja yksi japanilainen. Ja tuolloin lauloin 3 kappaletta jos en aivan väärin muista.

Tällä hetkellä perheeni on myös ottanut tehtäväkseen värittää vaatekaappiani. Olimme eilen host äitini ja siskoni kanssa ostoksilla. Paikka oli joku paikallinen H&M tai jtn. Ja siellä sitten he keskenään päättivät, että "nyt Veeran vaatekaappi saa väriä". Ja sitten kiertäessämme kauppaa he osoittivat joka ainoaa värikästä vaatettä ja kysyivät, että "eikö tämä olisi söpö?". Kerran he jopa erehtyivät osoittamaan kirkkaan oranssia villapaitaa. Ja lopulta päädyin ostamaan yhden vaaleanpuna/mustan hameen.

Ja jos ajatellaan, että olen ollut täällä muutaman viikon niin voitte kuvitella mitä ehtii vielä tapahtua vuoden aikana ^^

Ja sitten johonkin aivan muuhun. Tänään oli ensimmäinen päivä koulussa. Olen tavannut kaksi rinnakkais luokkalaistani jo aikaisemmin ja he opastivat minut tänään alkuun. Minulla on suhteellisen pitkä koulumatka, vaikka kävelemistä ei onneksi ole yhtä paljon kuin suomessa. Joudun ensin ottamaan bussin täältä Higashikaguran perukoilta Asahikawan asemalle ja sieltä vaihdan sitten bussiin jolla pääsen kouluun. Kokonaisuudessaan matka kestää noin tunnin. Jokseenkin rasittavaa on kuitenkin se, että kaikki jotka kuulevat minun asuvan Higashikagurassa ensin kauhistelevat sitä, kuinka pitkä matka se on ja sen jälkeen sitä, että olen tyttö ja joudun matkustamaan niin pitkän matkan. Jotenkin minun paksuun kallooni ei vain millään mahdu tuo ajattelutapa. En vain kykene näkemään sitä, miksi se olisi jotenkin eri asia jos olisinkin poika...

Ja tänään minulla oli kolme "puhetta". Käydessäni koululla viimeviikolla hoitamassa käytännön asioita ennen koulun alkua minulle ilmoitettiin, että minun täytyy pitää kolme puhetta. Yksi opettajille, yksi omalle luokalle ja yksi koko koululle. Siinä vaiheessa minulle heräsi pienimuotoinen paniikki. Niin kuin jotkut ehkä tietävätkin, minä vihaan puheita yli kaiken. Söisin mielummin litran sitä aiemmin mainitsemaani miso keittoa kuin pitäisin yhtäkään puhetta. Mutta valitettavasti minulle ei annettu vaihtoehtoja. Joten valmistelin siis lyhyen puheen (ajattelin hiukan livistää ja tehdä ainoastaan yhden puheen ja esittää sen kaikkissa tilanteissa) joka oli noin kahden minuutin mittäinen. Sitten päästyäni kouluun kävi ilmi, että minun täytyi vain esittäytyä sekä luokalle, että opettajille ja koko koulullekaan puheen ei tarvinnut olla juuri muuta kuin kiitos ja kumarrus. Olin jokseenkin helpottunut siinä vaiheessa kun opettajani totesi, että esittäydy heille. ^^

Ja jos näinä ensimmäisinä viikkoina olen saanut kuvaa japanilaisten avuliaisuudesta niin tänään sain suhteellisen hyvän kuvan siitä, kuinka japanilaiset nuoret suhtautuvat ulkomaalaisiin... Tottakai minua oli varoitettu jo etukäteen siitä, että tulisin herättämään hämmennystä koulussa mutta jotenkin se on eri asia kuulla jonkun sanovan sen tai nähdä joku muu kirkuvan tyttölauman piirittämänä, kuin itse kokea se.

Tänään jo bussissa se oli jokseenkin häiritsevää, mutta vasta päästyäni kouluun se tuli tosissaan ilmi. Satuin liikkumaan Higashikagurasta tulevan tytön kanssa, joka tuntui tuntevan suhteellisen ison osan koulun kakkosluokkalaisista ja joka ainoa kerta kun pysähdyimme jonkun kohdalle, ensin tuon jonkun katse kiinnittyi minuun uteliaana ja sitten kun sanoin että huomenta niin katse muuttui usein hämmästyneeksi tai sitten kauhistuneeksi. Varsinkin pojat ovat näköjään suhteellisen ujoja, joten tänään kaikki vain katsoivat kaukaa. Ja luulen että vieressäni istuva poika sai halvauksen kun opettajamme käski häntä kääntämään minulle englanniksi jos en ymmärtänyt jotain. Hänen onnekseen en pyytänyt käännöstä mistään sillä en ymmärtänyt mitään mitä opettaja sanoi, joten tyydyin vain tuijottamaan ulos ikkunasta ja liikkumaan silloin kuin muutkin oppilaat liikkuivat. Jokseenkin jäi asiat hiukan epäselviksi. Mutta huomenna taidan viettää koko päivän englannin opettajien seurassa, joten voin varmasti kysyä heiltä ^^

Tämä taitaa olla tässä  tällä kertaa ^^
Veera