Kyllä se kesä vielä tännekin ^^

Nyt täälläkin alkaa pikkuhiljaa olemaan hiukan lämpimämpää ^^ Päivällä on sellaisen 15-20 astetta eli oikein mukava sää. Valitettavasti aurinko on jokseenkin vielä pysynyt pilviverhon takana, mutta eipä se ole juurikaan haitannut. Ja on niitä aurinkoisiakin päiviä näkynyt. Tänään ei ole kyllä yksi niistä. Vaikka suhteellisen lämmin onkin, vettä tulee kuin saavista kaatamalla. Ja kirsikankukatkin ovat alkaneet vihdoin kukkia täälläkin!

Ja sen voin ylpeänä todeta, että olen tähän asti onnistunut pääsemään kouluun joka päivä täysin oikeaan aikaan ja yleensä jopa puoli tuntia ajoissa. Joka päivä olen saanut raahauduttua ylös sängysstä 5:40 ja lähdettyä kouluun. Ensimmäistä kertaa mutka tuli koulumatkaan tänä maanantaina, kun ensimmäistä kertaa päätin mennä 7:17 bussilla 6:52 bussin sijaan. Tuo jälkimmäinen bussi on oikein hyvä valinta koulumatkalle ja yleisesti ehdin sillä ihan hyvin kouluun. Mutta tuona päivänä vaihtaessani bussia satuinkin sitten astumaan väärään bussiin. Huomasin bussin kääntyvän väärään suuntaan risteyksestä ja jäin siitä pois, mutta tietenkin bussit joilla pääsen kouluun ehtivät molemmat mennä nenäni edestä, kun juoksin bussipysäkille. Joten minulle jäi vaihtoehdoksi lähteä puolijuoksua kohti kilometrin päässä sijaitsevaa koulua. Ja ihan tiedoksi vaan suomalaista koulua käyville nuorille, että täällä sitä osataan varmistaa, etteivät oppilaat tule myöhässä tunnille, sillä kun minä minuuttia ennen tunnin alkua pääsin koulun ovista sisään huomasin opettajan sulkevan koulun ulko-ovia perässäni. En sitten tiedä, mitä pitää tehdä jos sinulla on oikeasti syy olla myöhässä... Varmaankin madella opettajan huoneeseen ja kertoa kuinka pahoillaan olet siitä, että sinulla oli hammaslääkäri? Mutta sitä en sentään joutunut tekemään. Vaikka luokan valvojalle jouduinkin selvittämään, miksi en ollut omalla paikallani istumassa, kun kello soi.

Sellaista siis tällä kertaa.

~Veera

Golden Week

Nyt on sitten lomat lomailtu ja arki alkanut. Mutta voisi kai siitä jotain sanoa kun kerrankin oikeasti tapahtui jotain ^^

Eli loma alkoi 3. perjantaina, mutta tuon päivän taisin viettää ihan kotona löhöten.
Kuvittelin ymmärtäneeni (kerrankin) meidän suunnitelmamme tuolle pidennetylle viikonlopulle, mutta loman edetessä jouduin toteamaan, että enhän minä mitään ollut ymmärtänyt. Aina ajattelin että "nyt ollaan siis matkalla tänne" ja aina hämmästelin kun päädyttiinkin jonnekkin aivan muualle. Kai tähän pitää vaan tottua...

Mutta sitten lauantaina alkoi matka perheen kanssa kohti Otarua. Otaru on pieni paikka noin puolen tunnin matkan päässä Sapporosta. Se on itse asiassa vähän samanlainen paikka kuin Fiskars (tietenkin hiukan isommassa mittakaavassa). Paljon ihmisiä, jotka myyvät käsin tehtyjä lasiesineitä tai kynttilöitä yms. Otarussa käytiin sitten akvaariossa ja kierreltiin kaupoilla. Ja lopuksi päädyttiin hotelliin yöksi.
Ei ehkä kuulosta kovin erikoiselta mutta oikeastaan se oli ihan hauskaa. ^^

No sunnuntaina alkoi sitten matka Otarusta kohti Sapporoa. Sapporossa meillä oli hyvin aikaa käydä

ostoksilla ennen musikaalin alkua, joten hajaannuimme eri kohteisiin. Ja minä löysin tieni Sapporon lolitaliikkeisiin. Sen varran kallista kaikki niissä liikkeissä tietenkin oli, ettei mielessäni käynytkään ostaa mitään, mutta kunhan katselin. Mutta sitten yhdestä kaupasta löysin oikean aarteen. Nimittäin rekillisen Moi Meme Moitien vaatteitaa. Siinä oli rahan lähtö lähellä. Valitettavasti yksi Moi Meme Moitien mekko maksaa sellaiset 30 000 jeniä eli noin 300€. Sitten tietenkin ajattelin, että jos ostaisin jotain pienempää Moi Meme Moitielta edes sukat. Ja yksi ainoa sukkapari maksoi 50€. Joten valitettavasti kaikki jäivät kaupan hyllyille. Mutta sovitin yhtä mekoista, joten nyt voin todeta, että minulla on ollut päälläni aito Moi Meme Moitien mekko, vaikka en sitä omistakaan. ^^

Yhden aikoihin suuntasimme sitten kohti paikkaa, jossa  kävimme katsomassa Kaunotar ja Hirviö musikaalin. Musikaali seurasi onneksi aika tarkasti jo aiemmin näkemääni Disneyn piirrettyä, joten pysyin juonessa mukana vaikka en vuorosanoista mitään ymmärtänytkään. Ja oikeastaan se, etten ymmärtänyt mitään sai minut keskittymään hiukan enemmän muuhun lavalla tapahtuvaan, kuten puvustukseen, lavastukseen ja erikoistehosteisiin. Ja olihan niissä katsomista. Lavasteet tulivat milloin mistäkinsuunnasta ja puvut olivat aivan upeita. Ja mielikuvitus on kyllä ollut jollakulla koetuksella, kun on keksinyt mitä erilaisimpia kommervenkkejä niihin pukuihin. Mihin avautuvia ovia ja mihin kynttilöitä.

Heti esityksen päätyttyä minä suuntasin kohti paikkaan, jossa tapasin amerikkalaisen vaihto-oppilaan ja AFS ihmisen, joiden kanssa oli sitten suunta kohti Sapporo Domea, jossa tuo TohoShinkin keikka oli. Ja päästessämme areenalle, en voi kuin todeta, että hämmästys oli suuri. Sillä Sapporo Dome ei ole mikään pieni paikka. Sapporo Domeen mahtuu maksimissaan 40 000 katsojaa, eli se ei todellakaan ole mikään pieni paikka (voitte verrata Hartwall-areenan 15 000 paikkaan). Ja halli oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Kuulemma jotkut olivat tulleet Tokiosta asti katsomaan kyseistä kiertuetta (joka kävi myös Tokiossa). Ja jos siinä ei vielä ollut tarpaaksi, niin valojen sammuessa lähes jokaisella paikalla olijalla oli mukavaav punainen valo tikku. Ja näky oli aika uskomaton.

 Ja voitte kuvitella kuinka kauan kesti päästä ulos kyseisestä rakennuksesta, kun emme kuitenkaan olleet ainoita paikalla...
Lopulta pääsimme ulos ja pitkän jonotuksen jälkeen metroon. Kello taisi olla lähempänä kahta, kun pääsimme majoituspaikkaamme Sapporon laitamille. Ja seuraavana päivänä herätys oli tietysti seitsemältä, että pääsimme lähtemään takaisin kohti Asahikawaa.

Että sellainen loma tällä kertaa ^^
~Veera

Asiat tärkeys järjestykseen?

On outoa huomata, kuinka erilaiset asiat ovatkin tärkeitä kun vaihtaa maisemaa pidemmäksi aikaa.

Olen ollut täällä noin puolitoista kuukautta ja tänään sain ensimmäistä kertaa käsiini kaunokirjallisen teoksen, jota kykenen lukemaan. Suomessa sitä on tottunut siihen, että kirjasto on aina lähellä ja siellä on aina jotain luettavaa. Ja yleensä vaihtoehtoja on paljon.
Mutta tänne lähtiessäni totesin, ettei laukkuihini mahdu yhtä ainoaa kaunokirjaa. Ajattelin, että se on ihan okei. Kyllä minä kykenen sen aikaa elää ilman kirjojani kunnes löydän jostain englannin kielisiä kirjoja. Niin minä ajattelin kun lähdin kotoa. Ja ajattelin hiukan pieleen, voin näin jälkiviisaana todeta. Ainoa kirja, jossa minulla on suorasanaista tekstiä on Japanin kulttuuria käsittelevä kirja, joka on paikoittain hiukan raskasta luettavaa. Varsinkin kun illalla makaan sängyssä ja tuijotan tekstiä joka kertoo Japanin shogunaatti hallinnosta 1500-luvun tienoilla, niin on sitä usein tullut mieleen, että voisi lukea jotain muutakin.

Tähän asti minulla ei ole kuitenkaan ole ollut vaihtoehtoja. Mutta nyt on! Ja uskokaa tai älkää en ole koskaan ollut näin iloinen päästessäni kirjastoon. Mutta nyt minulla on oma kirjastokortti, joten voin käydä kirjastossa vaikka päivittäin tullessani koulusta.

Niin pieni asia kuin kirjasto ja se on tällä hetkellä pelastanut koko loppu vuoden. Ei tietenkään ole mikään huima valikoima kirjoja, mutta ei silläkään oikeastaan ole niin merkitystä. Kunhan on jotain luettavaa.

Ja nyt miulla on siis pitkään odottamani Golden week eli LOMA!! Ei koulua tai 5.40 herätystä. Ei ehkä kovin lohduttavaa, että melkein kuukauden odottamisen jälkeen on 3 päivän loma, mutta sentään jotain. Ja enää 2½ kuukautta kesälomaan ^^ Jota ennen on vielä koulun festivaali ja muuta mukavaa ^^ Eli eiköhän se siitä...

Vaikka oikeastaan minulta alkaa loppua tekeminen kesken tunneilla. Yleensä opiskelen japania, mutta kaikki opettajat eivät valitettavasti katso kovin hyvällä sitä, etten keskity opetukseen. Joten joillain tunneilla minun on pakko jättää japanin kirja laukkuun ja tuijotella opettajaa ymmärtämättä sanaakaan mitä hän sanoo. Todella tylsää jos joku ei osaa kuvitella.

On kuitenkin joitain tunteja, jolloin pelkkä opettajan seuraaminen on suhteellisen huvittavaa. Esimerkiksi terveystiedon opettaja on tälläinen henkilö. Eräällä terveystiedon tunnilla tuijottelin taas ulos ikkunasta kun yhtäkkiä opettaja alkoi laulaa. Minulla ei ole aavistustakaan liittyikö se tunnin aiheeseen millään tavalla, mutta jokseenkin hämmentävää se oli. Hän on myös kerran päätynyt keskustelemaan luokan poikien kanssa koripallosta puoleksi tunniksi. Ja hänellä taitaa muutenkin olla suhteellisen huvittavat jutut sillä koko luokka nauraa vähän väliä hänen tunneillaan. Mutta ei oikein voi varmaksi sanoa kun en mitään ymmärrä ^^

Ja huomenna sitten alkaisi matka kohti Sapporoa. Ensin perheen kanssa katsomaan Kaunotar ja Hirviö musikaalia, jonka jälkeen yhden vaihto-oppilaan ja AFS ihmisen kanssa Toho Shinkin konserttiin. Eli kolme päivää Sapporossa ja sitten takaisin Asahikawaan ^^

~Veera ^^

Koulu vai pieni armeija?

Olen nyt siis ehtinyt käymään koulua yhden kokonaisen viikon ja paljon on ehtinyt tapahtua. Mutta on yksi asia johon olen erityisesti kiinnittänyt huomiota tämän viikon aikana. Nimittäin se, etten ole enää aivan varma olenko oikeasti koulussa vai intissä.
Alkuun ajattelin näin jo ensimmäisenä päivänä kun seisoimme kaikki (koko koulu) suorissa jonoissa (salin lattiassa on viivat jotta jonot ovat varmasti suorat) ja kaikkien kumartaessa täysin samaan aikaan. Eikä sekään oikeastaan haitannut tunnelman luomista että joka tunti kaikki nousevat tunnin alussa ja lopussa yhtä aikaa seisomaan ja kumartavat (saman aikaisesti tietenkin).

Mutta ensimmäisenä päivänä en ollutkaan vielä ollut liikuntatunnilla. Meillä on Suomessa sellainen asia kuin yleinen asevelvollisuus... Mutta ei Japanissakaan tästä käsitteestä aivan tietämättömiä olla. Täällä se vain kulkee nimellä liikuntatunti. Tällä hetkellä minulla on ollut kaksi 50 min mittaista liikunnantuntia ja olemme kerenneet jo harjoittelemaan mm. suoriin riveihin juoksemista, ryhti lepo tyyppistä soopaa sekä tänään marssimista.


Tänään tunnin jälkeen opettajani kysyi minulta, että eroaako suomalainen ja japanilainen liikuntatunti toisistaan. En oikein tiennyt mitä sanoa siihen välttämättömöön jatko kysymykseen "Miten".

No jos sitten muuten koulusta... Olen siis nyt istunut viikon koulussa enkä ole oikeastaan ymmärtänyt yhtään mitään. Se on oikeastaan paljon raskaampaa kuin voisi kuvitella. Herään joka aamu klo 5.40 jotta ehdin kouluun puoli yhdeksäksi ja kotiin pääsen siinä kuuden maissa. Ja tuolla välillä istun pulpetin takana ja joko tuijotan opettajaa, ikkunaa tai luokkalaisiani. Joskus opiskelen japania tai teen jotain kouluhommia sinne suomen puolelle.

Ja tällä hetkellä miulla on pienimuotoinen ongelma koulun jälkeisten kerhojen kanssa. Minulla olisi tällä hetkellä kaksi hyvältä kuulostavaa vaihtoehtoa cheerleading tai jousiammunta. Toisaalta molemmat ovat älyttömän huonoja vaihtoehtoja, koska ne ovat urheilua, joten luultavasti joudun norkumaan koululla aivan yli pitkiä päiviä ja toisekseen en ole hyvä minkään näköisessä urheilussa (ainakaan enää). Oikeastaan ehkä kääntyisin enemmän jousiammunnan puoleen, mutta tällä hetkellä puolet tutuistani ovat cheerleading kerhossa ja jousiammunta on kovin poika voittoinen kerho (lähes jokainen koulumme poika karttaa minua kuin ruttoa, koska he pelkäävät joutuvansa puhumaan englantia). Mutta saapi nähdä kuinka tässä sitten käykään ^^

Veera

Muutosta kerrakseen

Unohdin erään asian viimekertaisesta postauksesta. Jotkut voivat ajatella sen olevan pikku juttu mutta kukaan, joka tuntee minua yhtään paremmin voi todetta ettei se ole. Minä nimittäin kävin karaokessa. Ja ei, minua ei pakotettu sinne enkä joutunut sinne "kielimuurin" takia vahingossa. Minulta kysyttiin selkeällä englanninkielellä haluanko lähteä karaokeen ja minä suostuin... Ja minä lauloin kokonaisen yhden biisin ^^ Mutta jos tässä ei ollut tärpeeksi kyseenalaistamaan mielenterveyttäni niin toissapäivänä kävin uudelleen karaokessa. Ja ensimmäisellä kerralla olimme karaokessa kahden amerikkalaisen vaihto-oppilaan kanssa jotka lähtevät muutaman kuukauden päästä kotiin, mutta toissapäivänä meitä oli 6. Amerikkalaiset tytöt kaksi AFS vaihtaria ja yksi japanilainen. Ja tuolloin lauloin 3 kappaletta jos en aivan väärin muista.

Tällä hetkellä perheeni on myös ottanut tehtäväkseen värittää vaatekaappiani. Olimme eilen host äitini ja siskoni kanssa ostoksilla. Paikka oli joku paikallinen H&M tai jtn. Ja siellä sitten he keskenään päättivät, että "nyt Veeran vaatekaappi saa väriä". Ja sitten kiertäessämme kauppaa he osoittivat joka ainoaa värikästä vaatettä ja kysyivät, että "eikö tämä olisi söpö?". Kerran he jopa erehtyivät osoittamaan kirkkaan oranssia villapaitaa. Ja lopulta päädyin ostamaan yhden vaaleanpuna/mustan hameen.

Ja jos ajatellaan, että olen ollut täällä muutaman viikon niin voitte kuvitella mitä ehtii vielä tapahtua vuoden aikana ^^

Ja sitten johonkin aivan muuhun. Tänään oli ensimmäinen päivä koulussa. Olen tavannut kaksi rinnakkais luokkalaistani jo aikaisemmin ja he opastivat minut tänään alkuun. Minulla on suhteellisen pitkä koulumatka, vaikka kävelemistä ei onneksi ole yhtä paljon kuin suomessa. Joudun ensin ottamaan bussin täältä Higashikaguran perukoilta Asahikawan asemalle ja sieltä vaihdan sitten bussiin jolla pääsen kouluun. Kokonaisuudessaan matka kestää noin tunnin. Jokseenkin rasittavaa on kuitenkin se, että kaikki jotka kuulevat minun asuvan Higashikagurassa ensin kauhistelevat sitä, kuinka pitkä matka se on ja sen jälkeen sitä, että olen tyttö ja joudun matkustamaan niin pitkän matkan. Jotenkin minun paksuun kallooni ei vain millään mahdu tuo ajattelutapa. En vain kykene näkemään sitä, miksi se olisi jotenkin eri asia jos olisinkin poika...

Ja tänään minulla oli kolme "puhetta". Käydessäni koululla viimeviikolla hoitamassa käytännön asioita ennen koulun alkua minulle ilmoitettiin, että minun täytyy pitää kolme puhetta. Yksi opettajille, yksi omalle luokalle ja yksi koko koululle. Siinä vaiheessa minulle heräsi pienimuotoinen paniikki. Niin kuin jotkut ehkä tietävätkin, minä vihaan puheita yli kaiken. Söisin mielummin litran sitä aiemmin mainitsemaani miso keittoa kuin pitäisin yhtäkään puhetta. Mutta valitettavasti minulle ei annettu vaihtoehtoja. Joten valmistelin siis lyhyen puheen (ajattelin hiukan livistää ja tehdä ainoastaan yhden puheen ja esittää sen kaikkissa tilanteissa) joka oli noin kahden minuutin mittäinen. Sitten päästyäni kouluun kävi ilmi, että minun täytyi vain esittäytyä sekä luokalle, että opettajille ja koko koulullekaan puheen ei tarvinnut olla juuri muuta kuin kiitos ja kumarrus. Olin jokseenkin helpottunut siinä vaiheessa kun opettajani totesi, että esittäydy heille. ^^

Ja jos näinä ensimmäisinä viikkoina olen saanut kuvaa japanilaisten avuliaisuudesta niin tänään sain suhteellisen hyvän kuvan siitä, kuinka japanilaiset nuoret suhtautuvat ulkomaalaisiin... Tottakai minua oli varoitettu jo etukäteen siitä, että tulisin herättämään hämmennystä koulussa mutta jotenkin se on eri asia kuulla jonkun sanovan sen tai nähdä joku muu kirkuvan tyttölauman piirittämänä, kuin itse kokea se.

Tänään jo bussissa se oli jokseenkin häiritsevää, mutta vasta päästyäni kouluun se tuli tosissaan ilmi. Satuin liikkumaan Higashikagurasta tulevan tytön kanssa, joka tuntui tuntevan suhteellisen ison osan koulun kakkosluokkalaisista ja joka ainoa kerta kun pysähdyimme jonkun kohdalle, ensin tuon jonkun katse kiinnittyi minuun uteliaana ja sitten kun sanoin että huomenta niin katse muuttui usein hämmästyneeksi tai sitten kauhistuneeksi. Varsinkin pojat ovat näköjään suhteellisen ujoja, joten tänään kaikki vain katsoivat kaukaa. Ja luulen että vieressäni istuva poika sai halvauksen kun opettajamme käski häntä kääntämään minulle englanniksi jos en ymmärtänyt jotain. Hänen onnekseen en pyytänyt käännöstä mistään sillä en ymmärtänyt mitään mitä opettaja sanoi, joten tyydyin vain tuijottamaan ulos ikkunasta ja liikkumaan silloin kuin muutkin oppilaat liikkuivat. Jokseenkin jäi asiat hiukan epäselviksi. Mutta huomenna taidan viettää koko päivän englannin opettajien seurassa, joten voin varmasti kysyä heiltä ^^

Tämä taitaa olla tässä  tällä kertaa ^^
Veera

Iso kaupunki ja pienet ihmiset

Nyt täällä on siis oltu kaksi viikkoa? Ei edes sitä. Ja silti tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä ikuisuuden.

Nyt olen saanut nuo kuvat vihdoin siirrettyä koneelle joten kai niitä voisi tännekin lisäillä. Tuo kuva on otettu Tokiosta meidän hotellimme ulkopuolelta. Nyt enää odotellaan sitä vaihetta, kun täälläkin alkaa näyttää tuolta. Siihen voi kyllä mennä pieni hetki, koska ainakin toistaiseksi lunta on vielä metritolkulla maassa ^^

Mutta niin kuin jotkut varmasti jo tietävätkin olen ollut viimeiset kuusi päivää toisessa perheessä erään AFS:n työntekijän luona. Ja voin luvata, että nuo kuusi päivää ovat olleet kovin mielenkiinotisia. Nimittäin nainen, jonka luona asuin ei puhunut lainkaan englantia. Tai oikeastaan en ole aivan varma eikö hän vain halunnut puhua englantia, vai eikö hän oikeasti osannut. Mutta luulen jälkimmäisen vaihtoehdon olevan oikea.

Viimeiset kuusi päivää minua on riepotettu ties missä. Juuri koskaan en ole ollut aivan varma mihin olemme olleet matkalla ja kyllä sitä on kaikkialle päädyttykin. Olen kiertänyt muunmuassa Asahikawan eläintarhan, Asahikawan suurimman ostoskeskuksen (ja uskokaa huviksenne, että ei ole mikään kämänen Kamppi tai Foorum) sekä paikallisen "Heurekan" (jonne päädyin täysin vahingossa. Ilmeisesti minulta oli kysytty haluanko lähteä sinne ja tapani mukaan hymyilin ja totesin että "hai" jonka jälkeen löysin itseni seisomasta rakennuksen edessä, jossa luki "Asahikawa Science Center")

Toissa päivänä päädyin myös Japanilaiseen "kylpylään". Minulle kerrottiin, että olemme menossa "onsenille" ja jokseenkin kuvittelin, että menemme Asahikawan rajojen sisälle, mutta ilmeisesti olin väärässä. Matkustimme bussilla puolitoistatuntia "onsen kylään". Ihmettelin itsekseni, että miten kukaan viitsii matkustaa puolitoista tuntia jonnekin josta pitää tulla samana päivänä takaisin. Ja olin taas väärässä. Joku oli ehkä kertonut minulle (en voi olla aivan varma) että jäisimme sinne yöksi. Siinähän sitten kun olin jättänyt kaiken kotiin paitsi pyyhkeen ja lompakon...

Täällä ollessani olen myös saanut osuuteni joskus jopa super hyvästä ruoasta. Kuvittelin tänne lähtiessäni, ettei tästä tule mitään, koska en tykkää japanilaisesta ruoasta. Mutta loppujen lopuksi ruoka on ollut toistaiseksi siedettävää, yleensä jopa hyvää. Ainoa ruoka (toistaiseksi), jota en tämän vuoden jälkeen halua enää koskaan nähdä on misokeitto. Merilevä ei tosiaankaan ole minun juttu ja viime viikolla sain sitten osakseni misokeittoa, jossa merilevä oli jauhettu sellaiseksi mukavaksi liejuksi ja sen lisäksi siellä oli sieniä. Siinä oli ensimmäinen kerta, kun minun teki todella mieli sanoa, että en syö. Mutta söin kuitenkin. Enkä kuollut. Vaikka lähellä olikin ^^

Täällä ollessani olen saanut myös kokea japanilaisten taipumuksen ottaa kuvia kaikesta. Ylhäällä olevassa kuvassa on Hiroma-san, jonka luona olen viettänyt viimaiset kuusi päivää ja tällä hetkellä hänen Facebookissaan on enemmän kuvia minusta kuin minulla itselläni... Missä tahansa olimmekaan aina hänellä oli kamera kädessä ja "Beera, Beera. Sashin!" (suomennettuna "Veera, Veera. Kuva") Ja kai siihen alkaa pikkuhiljaa tottumaan.

Siinä on muutama kuva myös sieltä Onsen kylästä ^^

Tuossa "väliaikais perheessä", jossa olin viimeviikolla asui myös isovanhemmat saman katon alla. He puhuivat tietenkin pelkkää japania, joten en juurikaan ymmärtänyt, mitä he puhuivat, mutta kerran lähtiessämme ravintolaan kuuntelin isoäidin puhuvan. Olen tänä lyhyenä aikana tottunut tunnistamaan sanat, jotka viittaavat siihen, että minusta puhutaan. Ja tuolloin puhuttiin minusta. En ymmärtänyt isoäidin puheesta mitään muuta kuin miljoonaan kertaan toistuvan sanan "õkii". Sana tarkoittaa isoa. En ole aivan varma sen käyttötarkoituksesta, mutta ainakin sitä voidaan käyttää esimerkiksi huoneesta, joka on suuri. Että kaikki te jotka luulette että minä olen lyhyt tai pieni niin tässä on teille toinen mielipide. (Ja ei minulla ei ollut korkokenkiä jalassa)

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tältä kertaa ^^
Anteeksi tuo kielien sekoittaminen keskenään mutta jokseenkin on hankala pysyä yhdessä kielessä kun täällä tottuu käyttämään kolmea ^^

Kiitos ja kumarrus ^^
Veera

Tästä se lähtee

Joten nyt olen siis päässyt turvallisesti Asahikawaan. Lento laskeutui eilen ja nyt ollaan siis vietetty muutama päivä suhteellisen nosmaaleissa merkeissä.

Ensimmäiset kaksi päivää olimme siis orientaatioleirillä. Ja niin kuin olettaa saattaa ongelmia oli matkalla enemmän kuin yksi. Ensin lentokoneessa ja sitten vielä paikanpäälläkin. Milloin lappuihin oli kirjoitettu kansallisuus väärin (kuulakärkikynällä tottakai) ja milloin minut meinattiin majoittaa samaan huoneeseen kahden ranskalaisen pojan kanssa. Mutta kaikesta selvittiin ja nyt ollaan sitten vihdoin ja viimein määränpäässä ^^

Orientaatio leirillä ei juurikaan tapahtunut mitään erityistä. Kerrotiin paljon sitä asiaa, jota meille on kerrottu siitä asti kun päätimme lähteä vaihto-oppilaiksi ja tietenkin tavattiin paljon uusia ihmisiä, aksentteja ja kansallisuuksia. Eli oikeastaan oikein mukavat kaksi päivää. Varsinkin kun kaikki puhuivat englantia ja kaiken sanottavan sai sanottua ^^

Mutta nyt siis olen Asahikawan laitamilla. Jokseenkin outoa, koska en oikeastaan puhu japania, mutta kaikki ympärilläni puhuvat. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki  ovat olleet ystävällisiä ja yrittäneet saada asiansa läpi japanin ja huonon englannin välityksellä.

Tänään isäntäperheeni vei minut Asahikawan kirjakauppaan. Jotenkin oletin näkeväni "Suomalaisen Kirjakaupan". kolmea erilaista kynää kahta vihkoa ja muutama pokkari. Mutta lopulta päästyämme paikanpäälle minua kohtasi pienimuotoinen yllätys... Tuo "kirjakauppa" oli vähintäänkin 6 Jumbon Suomalaisen kokoinen ja täynnä mitä erilaisimpia tuotteita kirjoista Totoro pehmoleluihin... Luultavasti hymyilin kuin mikäkin vähäjärkinen kävellessäni ympäri sitä kauppaa. Kun en muutenkin herättäisi tarpeeksi huomiota... Luulen, että en taida tulla täältä enää ikinä takaisin tuppukylä Helsinkiin tai mikä parempaa Vantaalle ^^

Vähän tämä jäi pintapuoliseksi, mutta pitää varmaankin lähteä nyt että ehdin kylpyyn vielä kun vesi on lämmintä ^^
~ Veera ^^